Näin Venäjällä: Jätä ei-toivottu vauva keräyslaatikkoon (IS)
- On ongelma: vauvoja jätetään roskalaatikoihin.
- Ongelmaan on keksitty ratkaisu: lämmitetty vauvankeräyslaatikko.
- Lopputulos: vauvoja jätetään vähemmän roskalaatikoihin.
Vaikka varsinaista ongelman syytä (miksi vauvoja jätetään roskiksiin) ei tällä ratkaista, tämä on ilmeisesti ihan hyvä asia, jos näin vauvat eivät joudu roskikseen vaan sosiaalitätien huomaan. Jäin vain miettimään, että eikö Venäjällä synnyttämään tuleva äiti voi antaa ei-toivottua lastaan suoraan laitoksella adoptoitavaksi, jos adoptiolasta odottavia perheitä on kuitenkin enemmän kuin adoptoitavia lapsia? Vai syntyvätkö nämä roskisvauvat pääsääntöisesti kotona tms?
Viikot vaihtuvat taas. Harmittaa kovasti, kun en vieläkään tunne vauvan liikkeitä. Olen saanut jos jonkinmoista tunnistusohjetta “hukassa olevista pieruista”, perhosen siivistä, vatsan möyrimisestä yms. mutta en voi käsi sydämellä sanoa, että olisin mitään noista vielä tuntenut.
Pahoinvointi, vuotavat ikenet ja hikoilu jatkuvat edelleen. Vatsa alkaa olla jo sen kokoinen, ettei ihmisille jää epäselväksi, mistä on kyse. Ensimmäistäkään äitiysvaatetta en silti ole vielä hankkinut. Pian varmasti täytyy.
23. viikolla tapahtuu seuraavaa:
- Vauva kuulee ja tunnistaa ääniä
- Vauva liikuttelee silmiään aiempaa enemmän
- Jalkojen pituus suhteessa kehoon alkaa lähestyä lopullisia mittasuhteita
- Ihon pigmentti alkaa muodostua
- Lapsi tekee hengitysharjoituksia
- Lapsella olisi mahdollisuus selvitä hengissä, jos hän syntyisi nyt.
Paino 370 g, pituus 25 cm.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä asuva synnyttäjä voi valita, synnyttääkö Hyvinkään, Jorvin, Kätilöopiston, Lohjan tai Porvoon sairaalassa vai Naistenklinikalla. Kun tuosta nyt heti ensi alkuun pudottaa Hyvinkään, Lohjan ja Porvoon pois, niin minun on tehtävä valinta Jorvin, Kättärin ja Naistenklinikan välillä. Näistä Naistenklinikka on minua lähinnä ja Jorvi kauimpana, mutta kaikki alle 30 km päässä kuitenkin.
Olen ymmärtänyt, että Naistenklinikka on sairaaloista laitosmaisin mutta samalla paras paikka, jos jotain sattuu menemään pieleen. Mitään luomusynnytyshömppää en kaipaa, koska tiedän, että olen todella herkkä tietynlaiselle terävälle kivulle, mitä uskon myös synnytyksessä joutuvani kokemaan, joten ennemminkin arvostan, että kaikki mahdollinen kivunlievitys on saatavilla. Mihinkään perhehuoneeseen ei myöskään ole näillä näkymin tarvetta.
Webbisivujen perusteella Naistenklinikalla oli aika natsimainen meininki vierailijoiden suhteen. Olisi tietysti kiva, että edes joku pääsisi katsomaan minua ja vauvaa, jos joudun olemaan sairaalassa useamman päivän.
Juuri muuta en näistä paikoista oikein tiedäkään. Olisiko teillä jotain asioita mielessä, jotka kannattaisi huomioida päätöksenteossa?
Minulta kysyttiin tänään, miten olen suhtautunut tulevaan äitiyteeni. Millainen äiti haluaisin olla? Totesin siihen, etten ole – blogini nimestä huolimatta – miettinyt asiaa juuri ollenkaan.
Tuntuu, että kaikki käytännön asiat, jotka täytyy saada hoidettua ennen lapsen tuloa, vievät 95 % kaikesta aivokapasiteetistani. Eikä sinne ole mahtunut oikeastaan mitään kasvatuspohdintoja. Vaikka sanotaan, että raskaus kestää 9 kk, jotta siinä ajassa vanhemmat voivat totutella ajatukseen vanhemmuudesta, pelkään, että kohdallani koko raskausaika menee muiden asioiden murehtimiseen – halusin sitä tai en. Yhtäkkiä minulla on lapsi sylissä enkä ole ollenkaan valmis koko asiaan. Tällä hetkellä ei ole oikein ketään, kenen kanssa edes pallotella ajatuksia tai käydä läpi asioita, mihin pitäisi valmistautua.
Näillä viikoilla olisi pitänyt alkaa perhevalmennus täällä nykyisellä asuinpaikkakunnalla, mutta minua ei ole kutsuttu mihinkään ryhmään mukaan. Muuttoon on vielä kuusi viikkoa aikaa, joten lienen tahtomattani perhevalmennus-dropout. Toisaalta en usko, että yksin ko. valmennukseen osallistuminen olisi mitenkään mieltä ylentävää: käydä kuuntelemassa, miten lapsenhoitovastuu täytyy jakaa vanhempien kesken, jotta äitikin saa nukkua, tai miten isä voi tukea synnytyksessä äitiä. En edes tiedä, tuleeko synnytykseeni mukaan ketään tukihenkilöä. En ole jaksanut tai ehtinyt miettiä koko asiaa.
Mieleeni on jäänyt Tuntemattoman sotilaan kohtaus, jossa Kapteeni Kaarna ensimmäisessä taistelussa opastaa maahan makaamaan jääneitä pelokkaita sotamiehiä:
Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet. Ai…jaaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä…Eheei. Eheei. Ei tämmösestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa. Siellä jo toiset ovat naapurin asemissa.
Vähän myöhemmin “Hakkaa päälle, pohjan poika” -huudon jälkeen Kaarna saa surmansa. Surullisesta lopputuloksesta huolimatta olen todennut, ettei omastakaan sodastani tule niin mitään maassa makaamalla vaan suon yli on mentävä, että heilahtaa, vaikka henki menisi.
Olen nyt siis hankkinut vuokra-asunnon pääkaupunkiseudulta 10 kilometrin päästä työpaikastani (150 kilometrin päästä lapseni isästä). Uudessa paikassa on lähellä ystävät ja tutut paikat ja äitinikin on tuon 150 km lähempänä kuin aikaisemmin. Enköhän minä, poikani ja teRRieri mahduta reiluun 60 neliöön ainakin seuraavaksi vuodeksi. Olen pyytänyt muuttotarjouksia eri yrityksiltä ja listannut asioita, joita täytyy hoitaa vielä ennen muuttoa.
Henkilökohtaisesta pysähtyneisyydestä irtoaminen antaa ainakin toivoa siitä, että kun jotain tapahtuu, niin hyvällä tuurilla asiat muuttuvat parempaan.
Sulattelen vieläkin rakenneultrasta tullutta tietoa siitä, että minusta on tulossa pienen pojan äiti. Olin koko alkuraskauden asennoitunut siihen, että lapsi on tyttö. Kaikissa ajatuksissani olin visioinut vauvan nimenomaan tytöksi. Lapsen isälläkin oli sama tunne. Mutta se oli väärä tunne.
Minulla ei ole sisaruksia, joten en ole päässyt oikein tutustumaan “poikien elämään” lähemmin lapsuudessani. Ehkä siksi ajatus tuntuu vielä hassulta. Olen tietysti pojasta onnellinen – ehkä tietyt asiat tulevat olemaan hänelle elämässä helpompia kuin tytölle.
Minua vain huolettaa se, että osaanko kasvattaa poikaa. Jotenkin tuntuu, että tytön kanssa tietäisin, miten tulee toimia eri tilanteissa, mutta entäpä pojan? Mistä hankin hänelle hyviä, turvallisia miehen malleja? Tuleeko hänestä naispuolisten kavereideni ympäröimänä kasvaessaan hortonomi? Miten hänestä kasvaa tasapainoinen ja kohtelias nuori mies?
Ystäväni lohdutti, että usein pojat ovat äidilleen helpompia kuin tyttäret. Kertoi kuulleensa, että kapinointi on suurempaa samaa sukupuolta olevaa vanhempaa kohtaan. No, mistäs me asiasta mitään tiedetään – lapsettomat insinöörinaiset, jotka miettivät, että mitenköhän tuo vaipan vaihto nyt ihan käytännössä sitten tapahtuukaan.
Pahoinvointi on jatkunut. Sen laukaisee tällä hetkellä varmimmin koiranruuan haju. Muutenkin mennään aika samoissa kuin aikaisemmin: ruoka ei oikein maistu, ikenet vuotavat ja kädet puutuvat ajoittain.
Rakenneultrassa istukan todettiin olevan etuseinässä, joten se vaimentaa liikkeitä. Olen kyllä hieman ollut tuntevinani “kutitusta”, mutta vaikea sanoa, tuntuuko se vatsan ulko- vai sisäpuolelta. Mitään selkeitä potkuja tms. en tunne, vaikka vauvani saikin liikkeistä ultrassa kaksi plussaa.
Tulevalla viikolla:
- Vauva kurtistelee kulmiaan ja kulmakarvat kasvavat
- Silmäluomet ovat kehittyneet, vaikka silmät pääsääntöisesti kiinni
- Vauva harjoittelee käsien ja jalkojen liikkeitä
- Kynnet peittävät sormenpäät
- Peukalo on löytynyt
Pituus 24 cm ja painoi n. 370 g (tosin itse sain kokoarvioksi jo 394 g).
Edellisen postauksen kommenteissa Liina kyseli, miksi en enää kirjoita niin avoimesti tänne blogin puolelle.
Elämäni alkoi jossain vaiheessa saada jokseenkin tragikoomisia piirteitä ja päätin siinä kohtaa rajata tietyt aiheet tämän blogin ulkopuolelle. Osittain suojellakseni yksityisyyttäni, osittain sen takia, ettei minulla ole ko. asioihin enää vaikutusmahdollisuuksia vaan ne etenevät ihan toisten ihmisten toimesta.
Raskauteni alkupuoli on ollut alun ylämäen jälkeen lähinnä syöksylaskua ja toivon, että jälkimmäinen puolisko sujuu seesteisemmissä merkeissä. Ulkopuoliset tapahtumat ovat onnistuneet syömään oikeastaan kaiken ilon tästä odotuksesta. Viime aikaisia tekstejä lueskellessani tietty synkkyys paistaa niistäkin läpi. Toivoisin voivani iloita tästä jäljellä olevasta puoliskosta.
Mutta lyhykäisesti tilanne on se, että tällä hetkellä odotan tätä lasta yksin. Haen asuntoa pk-seudulta ja yritän saada yhden myytyä täällä tuppukylän puolella. Toivottavasti pääsen muuttamaan viimeistään maaliskuun alussa. Lisäksi pari teRRierinpentua olisi vielä kotia vailla – niinkuin emäntänsä… Huomenna olen menossa rakenneultraan ja toivon, että edes lapsella on kaikki hyvin.
Puolimatkan krouvi. Maha on nyt pullahtanut näkyviin niin, ettei kyllä jää kenellekään epäselväksi, mikä on tiineysaste. Painokin on hieman kotivaa’an mukaan noussut. Ehkä sellaiset 1,5 kg lähtötilanteeseen verrattuna plussalla.
Oirepuolella on unohtunut mainita, että ikenet vuotavat verta aina hampaita harjatessa. Näin on ollut jo useamman kuukauden. Lisäksi aika tiheään joutuu käymään pissalla, vaikka ei hirveä hätä sitten lopulta olisikaan. Hikoilu on edelleen normaalia runsaampaa ja hiki on edelleenkin pistävän hajuista. Muuten on niin normi olo kuin tässä tilanteessa voi olla.
Liikkeitä en tunne vieläkään.
Nyt alkavalla 21. viikolla tapahtuu seuraavaa:
- Vauvan sydänäänet voi kuulla jo stetoskoopilla
- Vauvalle kehittyy selkeitä univaiheita vaikka varsinainen unirytmi ei olekaan vielä muodostunut
- Lapsi pystyy imemään ravintoa lapsivedestä
Pituus 23 cm ja paino 300-350 g.
