Tänään (rv 26+5) kävin ylimääräisellä seurantakäynnillä neuvolassa. Arvot aika lailla samaa kuin viimeksi:
- paino noussut +100 g/vko (viimeksi +800 g/vko, +3,9 kg lähtötilanteeseen)
- verenpaineet 106/71 (viimeksi 113/69)
- hemoglobiini 123 (viimeksi 123)
- Leukosyytit -, proteiini – ja glukoosi – (viimeksi ++-)
- syke + 145-150 (+)
- liikkeet + (+)
- SF-mitta 26,5 (keski- ja yläkäyrän välissä, viimeksi 21)
SF-mitta oli tosiaan aika iso, mutta toisaalta kun sain niin hyvät sokerirasituskokeen arvot (4,3; 4,4; 4,0), niin todettiin, ettei syytä huoleen. Verensokerini ei siis juurikaan heilahtele. Mukelo vaan on iso tai ainakin kohtuni, jossa kasvaa. Mahakin on tullut jo ihan reilusti näkyviin. Täytyypä pyytää jotain ystävää ottamaan seurantakuva.
Muutto lähestyy, mikä hieman piristää oloa. Mutta jotta elämä ei kävisi liian helpoksi, niin äitini joutui tänään sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden takia.
Tänään on tosiaan karkauspäivä. Heitin lapseni isälle puolileikilläni joskus syksyllä, että kosin häntä tänään. No, ei tarvinnut toteuttaa “uhkausta”.
Olen usein miettinyt, että minkälaisia valintoja sitä olisi elämässään tehnyt, jos olisi tietyssä valintatilanteessa ollut kristallipallo kädessä ja nähnyt siitä pienen, irrallisen välähdyksen tulevasta. Olisiko se muuttanut asioiden kulkua? Olisiko sitä uskaltanut tehdä valintoja yhden irrallisen kuvan tai tiedon perusteella ymmärtämättä, mikä kokonaisuus on?
- Olisinko ottanut tätä työtä vastaan, jonka parissa lapseni isään törmäsin, jos olisin tiennyt, että työpaikan vaihtaminen muuttaa elämäni täydellisesti?
- Olisinko ryhtynyt suhteeseen lapseni isän kanssa, jos olisin tiennyt, että rakastan häntä enemmän kuin ketään toista miestä – mutta että hän satuttaa myös minua enemmän kuin kukaan koskaan voi satuttaa?
- Olisinko muuttanut tänne syrjäkylille asumaan, jos olisin tiennyt, että törmään moottoritiellä rekkaan?
- Olisinko yrittänyt lasta lapseni isän kanssa, jos olisin tiennyt, että jään täydellisen yksin lapsen kanssa?
- Olisinko yrittänyt lasta lapseni isän kanssa, jos olisin tiennyt, että siitä lapsesta tulee elämäni tärkein ihminen?
Olisinko uskaltanut tehdä näitä tekemiäni valintoja? Olisinko uskaltanut jättää valintoja tekemättä?
Olen perusluonteeltani fatalisti. En ehkä siinä mielessä, että uskoisin, etteikö ihminen voisi vaikuttaa valinnoillaan tulevaisuuteensa, kuten tiukasti tulkittuna fatalismi tarkoittaa:
Fatalismi eli kohtalousko on usko, että ihmisen tahto ja toiminta sekä tapahtumat ovat sidottuja ennalta määrättyyn kohtaloon tai jonkin jumalallisen voiman vaikutukseen. (Wikipedia)
Mutta siinä mielessä olen kyllä fatalistinen, että uskon asioiden menevän niin kuin on tarkoitettu. Ainakin jälkeenpäin on lohduttavaa yrittää itselleen jälkiviisastella, että näin kävi syystä että.
Nykyinen asuntoni eteinen on täynnä muuttolaatikkoja. Yhteensä 60 kappaletta. Laskin, että sellaisella 8 laatikkoa/päivä -pakkausvauhdilla ainakin laatikot loppuvat, ennen kuin muuttorekka ajaa pihaan. Sitä en tiedä, ovatko kaikki kamat lähtövalmiina myös siinä vaiheessa.
Aloittelin urakkaa pakkaamalla laatikoiden pohjalle kirjoja ja päälle liinavaatteita. Sen verran painavia niistä laatikoista kuitenkin tuli, että totesin, ettei täysien laatikoiden nostelu koiraportin yli ole mitään tiineen naisen hommaa. Mutta minkäs teet.
Haikeaa on katsella, kun pala palalta oma elämä ja unelmat pakkautuvat punaisiin muovilaatikoihin. Komeroistakin kävelee katkeroittavia muistoja vastaan jatkuvalla syötöllä: viime kesänä hankittu Mölkky, festareilla käytetty piknikpeitto, viime talven skimbareissusta muistuttavia hiihtokamoja… Sillä Levin reissulla taisin olla onnellisempi kuin olen koskaan ollut.
Vessassa ramppaaminen hieman alkaa kyllästyttää: tuntuu, että on ihan hirveä hätä ja rakko räjähtää ihan just ja sitten kun jalat ristissä kiidät vessaan, niin tuloksena on vaan pikkuliru. Aamupalan jälkeinen pahoinvointi jatkuu edelleen – murokupin päälle kun antaa TeRRierille ruokaa tai korjaa ulkoa sen paskoja, niin alkaa kyllä Kelloggsit tehdä paluumatkaa.
Alkavalla viikolla:
- Vauvan silmät avautuvat jälleen oltuaan kiinni yli neljä kuukautta. Hän ei pysty vielä erottamaan asioita, mutta hän näkee valoja ja varjoja.
- Lapsi harjoittaa silmän lihaksia avaamalla ja sulkemalla silmiään ja liikuttelemalla niitä molemmille puolille.
- Lapsiveden määrä on nyt vähentynyt huomattavasti, ja pystyt tuntemaan helpommin lapsesi liikkeet: kun hän tökkii sinua jalallaan, kyynärpäällään tai kädellään.
Pituus 33 cm, paino 900 g.
Sain tänään seuraavan runon ystävältäni, jolle olin itkenyt eilen pahaa oloani puhelimessa.Voimat on niin loppu, etten ole saanut käytyä edes ruokakaupassa moneen päivään.
En tiedä, kenen tekstiä tämä on, mutta itku pääsi.
Toivon sinulle, ystäväni,
että elää taas uskaltaisit,
että surujen suurten jälkeenkin
ilon siiville nousta saisit.Toivon sinulle, ystäväni,
ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää,
kevään pelto on roudassa vasta.Toivon sinulle, ystäväni,
taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elinpäivinä
levon löydät ja lohdun kuulet.Toivon sinulle, ystäväni,
että hymyyn taas puhkeaisit,
että mykkyyden yönkin jälkeen taas
laulun siiville nousta saisit.Toivon sinulle, ystäväni,
että löytäisit polkusi uuden.
Nähdä saat miten ilo pulppuaa
vielä lähteestä salaisuuden.Toivon sinulle, ystäväni,
että huolista hellittäisit,
että pimeiden päivien jälkeen taas
syliin suurimman varaan jäisit.Pyydän sinulta, ystäväni,
älä toivoa milloinkaan heitä.
Ja kun itse et jaksa uskoa
kulkee vierelläsi enkeleitä.
Taas uusi viikko käyntiin. On mukavaa, kun liikkeet tuntuu ja välillä myös näkyvätkin päällepäin. Vauva alkaa viedä sisäelimiltä sen verran tilaa, että käytännössä koko ajan on pissahätä eikä vatsaankaan mahdu kerralla hirveästi ruokaa.
Alkavalla viikolla:
- Vauvan sieraimet avautuvat, jolloin hän pystyy paremmin harjoittelemaan hengittämistä lihastensa ja keuhkojensa avulla. Koska ilmaa ei tietenkään ole, hän hengittää lapsivettä ”sisään” ja ”ulos”.
- Vauva harjoittelee tarrautumisotetta napanuoraa harjoitusvälineenään.
- Lapsen aivot kasvavat, ja niihin ilmestyy aivoille ominaisia uurteita ja painanteita.
- Lapsi reagoi jo valoon, ja hän voi jopa pitää käsiään silmiensä edessä, valon osuessa niihin.
Pituus 33 cm, paino 800 g.
Kategoria(t): rv25+
Jos on joutunut raskauden myötä luopumaan humalahakuisesta käyttäytymisestä, niin näköjään krapuloista ei kuitenkaan.
12 tunnin paaston päälle kun nykäisee tuon sokerilitkun, niin henkilökohtainen krapulasimulaatio on valmis kokonaisvaltaisine pahoinvointeineen ja oksetuksineen. Tähän kun yhdistää huonot yöunet ja muutenkin ahdistuneen olon, niin krapulapäivän väsymys ja morkkis on myös kuitattu.
Ainoat mitkä (vielä) puuttuvat, ovat sekaisin oleva vatsa, muistikatkot ja vanhan viinan haju.
Tekisi mieli vaan pötköttää sohvalla ja katsoa Avaraa Luontoa.
Olen viime päivät järjestellyt muuttoani: tilannut muuttomiehet ja -laatikot, tehnyt muuttoilmoituksen isännöitsijälle yms. Luulisi, että Suomen IT-henkisessä ympäristössä informaationhallinta olisi huippuluokkaa, mutta ei.
Case 1
Olen tänään yrittänyt tehdä sähkösopimusta netissä, mutta jotenkin kai sähköyhtiö olettaa, että yleissivistykseeni kuuluu erottaa suorasähkö, yleissähkö, yösähkö ja vuodenaikasähkö tuotteina toisistaan. Eikö ole vaan sellaista “normaalia sähköä, jota kaikki muutkin kerrostalossa asuvat pienperheet käyttävät”? Sähköyhtiöiden kilpailuttamiseen en viitsi edes kuvitella ryhtyväni. Pakko siis soittaa asiakaspalveluun huomenna.
Case 2
Yritin pyytää myös vakuutusyhtiöltäni tarjousta uudesta kotivakuutuksesta, mutta siinä vaiheessa, kun olin saanut sähköiselle tarjouspyynnölle raavittua kasaan tiedot, joiden pohjalta en ollut varma, olenko pyytämässä tarjousta koko taloyhtiön vakuuttamisesta vai pelkästään yhden huoneiston, painoin Keskeytä ja päätin soittaa myös vakuutusyhtiöön huomenna.
Uuden osoitteen joutuukin ilmoittamaan yli 30 eri paikkaan (tein listan viime muuton yhteydessä) ja tietysti VRK:lle. Harkitsen vielä vakavasti osoitteenluovutuskieltoa siltä varalta, että eräs naishenkilö alkaa vainota minua. Toisaalta luulen, että jos joku osoitteeni haluaa selvittää, niin se ei nyt hirveästi ponnistelua vaadi. Kyllä kettu keinot keksii.
Kategoria(t): rv24+ | Avainsanat: ihmisten suhtautuminen, mielialat, parisuhde, ystävät
Olen ollut aika huono ystävä.
Minulla on aika paljon ystäviä tai tuttuja, mutta olen hirveän huono pitämään heihin yhteyttä. Todella läheisiä ystäviä on vain muutama. Tavattuani lapseni isän kaikki huomioni käytännössä keskittyi vain ja ainoastaan tähän ihmiseen. Jotenkin sekin vähä, mitä pidin oma-aloitteisesti yhteyttä entisiin ystäviini, jäi. Meileihin saatoin vastailla, mutta iltaisin en juuri koskaan vastannut puhelimeen – tuntui, että halusin panostaa kaiken mahdollisen ajan parisuhteeseeni. Se oli minulle tärkeintä maailmassa. Ystävät saivat odottaa.
Nyt kun parisuhdetta ei enää ole ja olen kontannut tässä melkein 3 kuukautta, olen elvyttänyt vanhoja ystävyyssuhteita. Aluksi tietenkin yritin vain jaksaa yksin, en kehdannut parasta ystävääni lukuunottamatta kertoa tilanteesta kenellekään, mutta pikkuhiljaa tartuin itkua nieleskellen puhelimeen ja kerroin tilanteestani muillekin. Ystävät ovat olleet ihania, tarjonneet tukensa ja tsempanneet eteenpäin. Ilman heitä en olisi tästä ikinä selvinnyt. Tilanteesta puhuminen on helpottanut hirveästi. Tuntuu silti melkein rikolliselta “ilmestyä takaisin” hirveän ongelmavyyhdin kanssa ja kaataa sitä sitten milloin kenenkin niskaan. Vaikka en olekaan mitenkään siltoja poltellut, niin on aika syyllinen olo silti.
Kaikessa itsesäälissä ja murheessa kieriskellessäni en ole kuitenkaan juurikaan pystynyt käsittelemään kuin tätä omaa kriisiäni. Toivon kovasti, että kun tästä nousen ylös, osaan olla parempi ystävä myös itse. Tarjota tukea ja tsempata muita eteenpäin. Olla se, joka pitää muita pystyssä ja jolle voi soittaa sellaisen itkunsekaisen puhelun. Tiedän, etten ole ehkä se kaikkein empaattisin ihminen, mutta jos jotain olen oppinut tästä kaikesta, niin sen, etten koskaan tule enää hylkäämään ystäviäni samalla tavalla kuin tein aikaisemmin.
Kiitos ja anteeksi.
Tältä maha näyttää kohdassa rv 24+2. Muihin samassa vaiheessa oleviin verrattuna aika pieneltähän tuo näyttää vielä, vaikka sf-mitta on yläkäyrän ja keskikäyrän välissä. Ehkä vauva hukkuu hieman pituuteeni? Kohdulla on tilaa kasvaa.
Paino on päivästä riippuen sellainen 2-3 kg lisää lähtöpainoon verrattuna. No, toivottavasti tästä nyt ei tempaistakaan mitään +20 kiloa enää jäljellä olevan 4 kk aikana.
