En tiedä, kenen tekstiä tämä on, mutta itku pääsi.

Toivon sinulle, ystäväni,
että elää taas uskaltaisit,
että surujen suurten jälkeenkin
ilon siiville nousta saisit.

Toivon sinulle, ystäväni,
ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää,
kevään pelto on roudassa vasta.

Toivon sinulle, ystäväni,
taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elinpäivinä
levon löydät ja lohdun kuulet.

Toivon sinulle, ystäväni,
että hymyyn taas puhkeaisit,
että mykkyyden yönkin jälkeen taas
laulun siiville nousta saisit.

Toivon sinulle, ystäväni,
että löytäisit polkusi uuden.
Nähdä saat miten ilo pulppuaa
vielä lähteestä salaisuuden.

Toivon sinulle, ystäväni,
että huolista hellittäisit,
että pimeiden päivien jälkeen taas
syliin suurimman varaan jäisit.

Pyydän sinulta, ystäväni,
älä toivoa milloinkaan heitä.
Ja kun itse et jaksa uskoa
kulkee vierelläsi enkeleitä.

Alkavalla viikolla:

• Vauvan sieraimet avautuvat, jolloin hän pystyy paremmin harjoittelemaan hengittämistä lihastensa ja keuhkojensa avulla. Koska ilmaa ei tietenkään ole, hän hengittää lapsivettä ”sisään” ja ”ulos”.
• Vauva harjoittelee tarrautumisotetta napanuoraa harjoitusvälineenään.
• Lapsen aivot kasvavat, ja niihin ilmestyy aivoille ominaisia uurteita ja painanteita.
• Lapsi reagoi jo valoon, ja hän voi jopa pitää käsiään silmiensä edessä, valon osuessa niihin.

Pituus 33 cm, paino 800 g.

12 tunnin paaston päälle kun nykäisee tuon sokerilitkun, niin henkilökohtainen krapulasimulaatio on valmis kokonaisvaltaisine pahoinvointeineen ja oksetuksineen. Tähän kun yhdistää huonot yöunet ja muutenkin ahdistuneen olon, niin krapulapäivän väsymys ja morkkis on myös kuitattu.

Ainoat mitkä (vielä) puuttuvat, ovat sekaisin oleva vatsa, muistikatkot ja vanhan viinan haju.

Tekisi mieli vaan pötköttää sohvalla ja katsoa Avaraa Luontoa.

Case 1

Olen tänään yrittänyt tehdä sähkösopimusta netissä, mutta jotenkin kai sähköyhtiö olettaa, että yleissivistykseeni kuuluu erottaa suorasähkö, yleissähkö, yösähkö ja vuodenaikasähkö tuotteina toisistaan. Eikö ole vaan sellaista “normaalia sähköä, jota kaikki muutkin kerrostalossa asuvat pienperheet käyttävät”? Sähköyhtiöiden kilpailuttamiseen en viitsi edes kuvitella ryhtyväni. Pakko siis soittaa asiakaspalveluun huomenna.

Case 2

Yritin pyytää myös vakuutusyhtiöltäni tarjousta uudesta kotivakuutuksesta, mutta siinä vaiheessa, kun olin saanut sähköiselle tarjouspyynnölle raavittua kasaan tiedot, joiden pohjalta en ollut varma, olenko pyytämässä tarjousta koko taloyhtiön vakuuttamisesta vai pelkästään yhden huoneiston, painoin Keskeytä ja päätin soittaa myös vakuutusyhtiöön huomenna.

Uuden osoitteen joutuukin ilmoittamaan yli 30 eri paikkaan (tein listan viime muuton yhteydessä) ja tietysti VRK:lle. Harkitsen vielä vakavasti osoitteenluovutuskieltoa siltä varalta, että eräs naishenkilö alkaa vainota minua. Toisaalta luulen, että jos joku osoitteeni haluaa selvittää, niin se ei nyt hirveästi ponnistelua vaadi. Kyllä kettu keinot keksii.

Minulla on aika paljon ystäviä tai tuttuja, mutta olen hirveän huono pitämään heihin yhteyttä. Todella läheisiä ystäviä on vain muutama. Tavattuani lapseni isän kaikki huomioni käytännössä keskittyi vain ja ainoastaan tähän ihmiseen. Jotenkin sekin vähä, mitä pidin oma-aloitteisesti yhteyttä entisiin ystäviini, jäi. Meileihin saatoin vastailla, mutta iltaisin en juuri koskaan vastannut puhelimeen – tuntui, että halusin panostaa kaiken mahdollisen ajan parisuhteeseeni. Se oli minulle tärkeintä maailmassa. Ystävät saivat odottaa.

Nyt kun parisuhdetta ei enää ole ja olen kontannut tässä melkein 3 kuukautta, olen elvyttänyt vanhoja ystävyyssuhteita. Aluksi tietenkin yritin vain jaksaa yksin, en kehdannut parasta ystävääni lukuunottamatta kertoa tilanteesta kenellekään, mutta pikkuhiljaa tartuin itkua nieleskellen puhelimeen ja kerroin tilanteestani muillekin. Ystävät ovat olleet ihania, tarjonneet tukensa ja tsempanneet eteenpäin. Ilman heitä en olisi tästä ikinä selvinnyt. Tilanteesta puhuminen on helpottanut hirveästi. Tuntuu silti melkein rikolliselta “ilmestyä takaisin” hirveän ongelmavyyhdin kanssa ja kaataa sitä sitten milloin kenenkin niskaan. Vaikka en olekaan mitenkään siltoja poltellut, niin on aika syyllinen olo silti.

Kaikessa itsesäälissä ja murheessa kieriskellessäni en ole kuitenkaan juurikaan pystynyt käsittelemään kuin tätä omaa kriisiäni. Toivon kovasti, että kun tästä nousen ylös, osaan olla parempi ystävä myös itse. Tarjota tukea ja tsempata muita eteenpäin. Olla se, joka pitää muita pystyssä ja jolle voi soittaa sellaisen itkunsekaisen puhelun. Tiedän, etten ole ehkä se kaikkein empaattisin ihminen, mutta jos jotain olen oppinut tästä kaikesta, niin sen, etten koskaan tule enää hylkäämään ystäviäni samalla tavalla kuin tein aikaisemmin.

Kiitos ja anteeksi.

Paino on päivästä riippuen sellainen 2-3 kg lisää lähtöpainoon verrattuna. No, toivottavasti tästä nyt ei tempaistakaan mitään +20 kiloa enää jäljellä olevan 4 kk aikana.

Ystäväni toi vauvalle leluja! Ensimmäiset lelut! Jotenkin tuli hieman hämmentynyt olo – ilmeisesti se vauva on tosiaan tulossa maailmaan, kun sillä on täällä jo lelujakin odottamassa?!

En ole tosiaan ostanut vauvalle käytännössä vielä yhtään mitään, paitsi turvakaukalo on tulossa ja pinnis on olemassa. Kaverilta sain lainaan itkuhälyttimet ja rintarepun (se on varmaan juuri sellainen, jolla tehdään lonkkavikaisia lapsia). Muutama kaveri on luvannut käytettyjä vaatteita ja äitikin oli kaivanut 32 vuoden takaiset lastenvaatteet esiin. Mahtavat olla hienoja!

Jotenkin se vauva alkaa materialisoitua tätä kautta minullekin. Kelan äitiyspakkauksen hypisteleminen on varmaan aika vavisuttava kokemus. Mutta mahtaakohan tätä elämänmuutosta tajuta kunnolla kuitenkaan, ennen kuin se lapsi rääkäisee ensimmäisen kerran?

Ehkä viime aikaiset tapahtumat ovat pistäneet muutenkin hieman itkeskelemään tavallista enemmän, mutta kyllä on itku tosi herkässä. Kävin katsomassa Thatcheristä kertovan Rautarouva-leffan ja kyllä kyynel nousi silmään useammassakin kohdassa, vaikka en tyypillisesti mikään herkistelijä olekaan.

Muuten oirerintamalla mennään entisellään, eli hienhaju on tosi pistävää, virtsanpidätyskyky on vähän niin ja näin. Mitään kohdun kasvukipuja tms. ei ole juurikaan ollut. Aamupahoinvointi jatkuu edelleen. Nälkää ei juurikaan ole tai se on enemmänkin sellaista “tekee mieli syödä” -tyyppistä. Muutama ystäväni on raportoinut, että heillä oli raskausaikana joskus niin kova nälkä, että teki mieli alkaa itkeä, jos ruokaa ei tullut sillä sekunnilla.

Kehityksessä tapahtuu:

• Lihakset kasvavat ja rasvaa kertyy.
• Pienet verisuonet, hiussuonet alkavat kehittyä pienokaisen ihon alle ja ne antavat iholle vaaleanpunaisen sävyn.
• Aivokuori kehittyy kerroksittain.
• Lapsi kuulee kohdussa paljon ääniä. Hän voi kuulla puheesi, ruoansulatuksen ääniä, sydämensykkeesi ja hengityksesi.

Pituus 30 cm, paino 680 g. (Sairaalassa antoivat kuluneella viikolla painoarvioksi 640 g.)

Eilen työmatkalla ajoin moottoritiellä kolarin. Auto lähti keskikaistan päälle noustuani heittelehtimään kääntyen perä menosuuntaan ja törmäten pieneen rekkaan kylki ja keula edellä. Turvatyynyt eivät lauenneet, mutta auto varmaan menee lunastukseen.

Ensimmäinen ajatukseni kolarin jälkeen oli, että onhan vauvalla kaikki hyvin. Olin kohtuullisen hysteerinen ambulanssissa, kun eivät saaneet sydänääniä kuulumaan lainkaan. Sairaalassa löytyi kuitenkin äänet ja ultrassakin kaikki oli hyvin. Olin tarkkailussa 12 h ja nyt loppuviikon sairaslomalla.

Lapsen isäkin ajoi paikalle 400 km pitämään seuraa ja viemään minut kotiin. Hänen läsnäolonsa lohdutti paljon. Hänen hullu exänsä tietysti veti herneet nenään asiasta ja väitti, että olen hankkiutunut onnettomuuteen tahallani. Kysyi, että miksi mies lähtee sairaalaan eikä yhtään välitä, miten hänellä menee.

Mietin, mitä olisinkaan tehnyt, jos lapsi olisi kuollut. Siinä vaiheessa minulta olisi kyllä otettu ihan kaikki tässä elämässä pois. Aika paljon tuli itkettyä eilen.

Kyynelkin vierähti.

Hetkeä aikaisemmin isänsä oli käynyt eteisessä ilmoittamassa, ettei voi pitää minuun tai lapseen mitään yhteyttä (or if…). Ex-vaimonsa oli sanellut, että lasta voi käydä tapaamassa, mutta minä en saa olla paikalla, eli käytännössä hän ei tule siis tapaamaan lastaan.

Surullista.